e2, tutkimustietoa

Kaikki blogit puheenaiheesta Eliitin etuoikeidet

Järkimiehen muistelmia odottaessa

Yleensä silloin kun ihminen siirtyy eläkkeelle hänen suorapuheisuutensa lisääntyy ilahduttavasti. Mutta mitä tapahtuu kun jo valmis suorapuheinen pääsee vapauteen? Lukekaa piristävä haastattelu (Eeva Palojärvi/HS).

Veikkaan, että Pertti J.Rosilan muistelmista (”anekdootteja, hauskoja tarinoita”) tulee bestselleri.

 

Aika aloittaa jotain uutta

Korruption keskeisiä riskialueita on yhdyskuntarakentamiseen liittyvät maankäytön ja kaavoituksen suunnittelu, rakennusala, julkiset hankinnat ja tarjouskilpailut, poliittinen rahoitus ja päätöksenteko. Korruptio esiintyy usein epäeettisten etuuksien antamisena ja ottamisena, eturistiriitoina ja suosimisena sekä epäeettisenä päätösten valmisteluna muodollisten päätöksentekorakenteiden ulkopuolella.

 

Berlusconi, Le Pen, persut, Putin, Brexit, Trump …

 

Ensireaktiot Yhdysvaltojen vaalituloksesta ovat ilmaisseet hämmästystä, epäuskoa, toivottomuutta ja jopa järkytystä. Kuinka näin voi käydä?!

Ylidramatisointi on kuitenkin turhaa. Amerikkalainen valtakone suodattaa ja pitää kyllä kuosissa niin Obaman ihanteellisuuden kuin tarvittaessa Trumpin pölhöpopulisminkin. Jo kotimainen kokemus kertoo kuinka vallan vastainen retoriikka sulaa vallan käytävillä, ja seurauksena on vain hallintoaparaatin entistä vahvempi vallankäyttö. 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä